perjantai 12. syyskuuta 2014

DIY- DONITSI + ARVONTA

Jo jonkin aikaa on pyörinyt mielessä tää seuraava diy- juttu. Kankaanpalat sai istua pussissa pari viikkoa ennenku siunautu aikaa tarpeeksi närperteylle! Hiusdonitsit on ihanan överi ysärivillitys joka on tehnyt comebackin, niin minun kuin monen muunkin päähän.

Kangassuikaleet ostin Eurokankaasta. Otin viittä eri kangasta, kaikkia pituudelta 10 cm, ja maksoin niistä muistaakseni alle 4 euroa! Kustakin palasesta saa tehtyä 3- 4 donitsia kankaan leveydestä riippuen. Eli voin kertoo ettei lopu ponnarit kesken vähään aikaan :D

Donitsi syntyy seuraavasti...
Leikkaa kangas n. 10 cm leveäksi n. 30 cm pitkäksi palaksi. Hurauta koneella tai käsin pitkät sivut vastakkain, siten että kankaasta tulee "tuubi". Jätä molempiin päihin muutama cm ompelematta jotta kuminauhan pujotukselle jää aukko.

Käännä tuubi siten että sauma jää sisäpuolelle. HUOM!! Tässä ittellä meni pieleen ekan donitsin kohdalla (kuvassa tuubi väärin päin!!) Ompele tuubin suut yhteen. Pujota kuminauha sisään hakanneulan kanssa. Solmi ja ompele jättämäsi aukko kiinni käsin tai koneella. 

YOU'RE DONE!!
Super iisiiii tehdä. Googlaamalla löytyy muutama muukin tekniikka, mutta tämä on mun aivoilla testattu for dummies- versio. Mulla on näitä nyt siis vaikka muille jakaa, mistä tulikin mieleeni.. Näin perjantain kunniaksi miepä jaan!!

Eli nyt käynnistyy LACK OF COLOUR- blogin ensimmäinen lukija-arvonta! Arvon donitseja 3x kahden kappaleen settiä (kuvassa). Osallistuaksesi kommentoi tätä postausta ja mainitse kommentissa mitä kautta luet/ seuraat blogia (blogger, facebook, blogilista, bloglovin) klik! Mikäli et vielä seuraa klikkaa itsesi matkaan ja osallistu! Kirjoita kommenttiin sähköpostiosoitteesi, niin osaan ottaa yhteyttä voittajiin.

PS. Arvonta tapahtuu tasan viikonpäästä (19.9). Onnea matkaan kaikille!! :)

45 kommenttia:

  1. En ole varma, tuliko äskeinen kommenttini, mutta olen tosiaan ihan vasta löytänyt blogisi ja ihastuin heti tyyliisi ja blogisi hyväntuulisuuteen! Tykkäsin FB-sivustasi ja liityn nyt vielä Bloggerin kautta lukijaksi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuli ainakin :) Hei, laita vielä sun sähköposti niin osaan ottaa yhteyttä jos voitto osuu kohdalle!

      Poista
    2. Oho, aivan! :-D saj.anttila@gmail.com

      Poista
  2. Apua! Aivan ihania, oon alkanu siis näköjään syttymään donitseille, joita tyyliin viikko sitten vielä inhosin... Haha, niin ne mielipiteet muuttuu :-D Ihana arvonta, joten osallistun todellakin! Seurailen sua bloglovinin kautta!

    http://milkainnamaaria.bellablogit.fi

    milka.kosonen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. äää kun itelläki olis ompelukone -.-!

    mutta joo bloglovinin kautta seuraan ja donitsi poikineen kelpais tänne kyllä :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Seuraan bloggerin kautta ja tykkään facebookissa. Tosi kivoja donitseja :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihan älyttömän söpöjä ja ihana arvonta! :)♡ seuraan sua bloggerin kautta. :)

    jensku.hokkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Facebook :) vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Donitsit on niin parhaita!! <3 Hommasin eilen kankaita että voisin ommella noita, kuminauhat vielä puuttuu :D Kiitos paljon ompeluohjeesta, en nimittäin muistanu enää miten näitä tehään :D Pitää kyllä osallistua arvontaan, nää sun tekemät on aivan ihania! <3 :) Oon seurannu sun blogia jo jonkun aikaa bloggerin kautta ja nyt myös facebookissa :)

    annnniu@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niii onn <3 Tää oli yllättävän hankala kun lähin eka ilman ohjeita ompeleen :D Tekemällä oppii kuule.
      Onnea matkaan!

      Poista
  9. Oi onpas söpöjä :> Seuraan Bloggerin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita vielä sähköpostiosoite, niin voin ilmoittaa jos onni osuu kohdalle! :)

      Poista
  10. Seuraan bloggerin kautta ja tykkään facebookissa:)

    jutta.auno@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihania! :) Sun blogia seuraan Bloggerin kautta ja tää onki yksi lemppareista! :)

    miru.lehtinen@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Seuraan bloglovinin kautta :)!
    Salla.peltoniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Bloglovinin kautta seuraan! :)
    majika@netti.fi

    VastaaPoista
  14. seuraan sekä facebookissa, että bloglovinissa! (K)

    sonja--@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Onpa aivan ihana arvonta <3 ehdottomasti mukana :) Seuraan bloggerin kautta blogiasi.
    emiliakorpela@outlook.com

    VastaaPoista
  16. Seuraan bloggerin kautta! :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Seuraan Facebookissa! Aivan ihania hiusdonitseja, en oo aikasemmin lämmennyt mut nyt on pakko tykätä! :)

    ella.k.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Ihania donitseja! :)
    Seuraan blogiasi bloglovinin kautta, olen melko uusi lukija ja blogisi vaikuttaa ihanalta!
    hilspa@gmail.com

    VastaaPoista
  19. seuraan bliglovinin kautta

    heidi97@wippies.com

    VastaaPoista
  20. Heissan!! Seuraan Facebookin kautta:pp ja sähköpostini on vansku97@windowslive.com

    VastaaPoista
  21. Seuraan Facebookin kautta.

    reettataipalinen@yahoo.com

    VastaaPoista
  22. Facebookin ja bloggerin kautta seurailen!! :)
    erika.syvaniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  23. seuraan blogiasi bloglovinin kautta! :)

    heikkinenanu@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Bloglovinin kautta :)
    emiliarautio@hotmail.fi

    VastaaPoista
  25. Bloggerin kautta seuraan:) ja kiia.mehtala@gmail.com

    VastaaPoista
  26. eii mieki haluan! Mutta eihän mulla oo ompelukonetta täällä...jos tekisit mulle vaikka sellasen 50 donitsin satsin? :D ja miehän seuraan facebookin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaaa, voin kertoa että näidenkin jälkeen vilisi jo donitsit silmissä :D Onnea matkaan!

      Poista
  27. Ihana kuulla että täällä on muitaki Lapin tyttöjä :) Onnea matkaaan!!

    VastaaPoista
  28. mieki tahon osallistua!!!! ihana ku oot ite nuita väkertäny, mie en ikinä ossais :D
    Seuraan facen kautta joo, en ossaaa muiden? mutjoo pidemmittä puheitta nii miss_lahdenpera@hotmail.com hahaha!

    ps. oli aivan mahtia nähä lauantaina pitkästä aikaa korkkiksen tyttöjä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaaa ihana Netta :D <3 Näitä on oikeesti aika helppo hommailla!

      ps. Niin oli :) Näkemisiiin ja arpa onnea!

      Poista
  29. Supersöpöjä! Mukana kisassa! Seuraan bloggerin kautta.

    elisa.inkilainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Bloggerin kautta seurailen! :) Sun blogisi on muuten pirtsakka ja nää donitsit niin syötävän söpöjä :3... Kankaita olisi vaikka kuinka paljon mutta kun ompelukonetta ei ole... Anoppilassa olisi lähin niin pitäskö jokunen ilta poiketa ;) Eri asia onnistuuko minun ompelutaidoillani :D annukka36(at)luukku.com

    VastaaPoista
  31. Löysin blogisi vasta hetki sitten. Pidän kovasti. Ehkä innostun pian itsekin ompelemaan. Seuraan bloggerin kautta.
    kirsimarjakujala@gmail.com

    VastaaPoista
  32. bloggerin kautta seuraan :) lotta_398@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Seuraan blogilistan kautta. Hiusdonitsista mieleeni tulee vain se yksi omistamani järkyttävä viininpunainen ja samettinen yksilö 90-luvulta, mutta tekemäsi donitsit saivat minut jopa osallistumaan kisaan, niin söpöjä ovat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Laita vielä sähköpostiosoite niin osaan ottaa yhteyttä jos voitto osuu kohdalle! :)

      Poista
  34. bloglovinin kautta seurailen sinua! niin kiva blogi sulla muutes, jotenkin freshi ja pirteä :) kivvaa syksyä!
    johanna_kuoppala@msn.com

    VastaaPoista
  35. Ihanan värisiä donitseja olet tehnyt! Täytyy kyllä osallistua arvontaan ja kokeilla itsekin noiden tekoa. :) Seurailen blogiasi bloggerissa sekä bloglovinissa ja sähköpostiosoitteeni on roosasan@gmail.com.

    VastaaPoista
  36. Oi, ompas söpöjä! :) Seurailen sun blogia bloggerin kautta. Sulla on kyllä tosi inspiroiva tyyli ja blogi! :) jokako (a) utu fi

    VastaaPoista
  37. Seuraan Facebookissa. :) Ja sähköpostiosoitteeni on susssuh@gmail.com

    VastaaPoista