perjantai 6. maaliskuuta 2015

JO OLI AIKAKIN!

 PUSERO H&M / TAKKI H&M / HOUSUT LINDEX / HUIVI TONIN / KENGÄT H&M

Kuvat Jenni / New Life

Viimein sain vedettyä jalkaan jo yli kuukausi sitten kaupasta kotia kiikutetut leveälahkeiset housut!! Ja voin todeta että jo oli aikakin!

Syy kaapissa lojumiseen: Lumi ja sade, yhdessä ja erikseen. Juttu jonka jo ihan junnuna liehuvien lahkeiden kultakautena opin, oli se että leveillä lahkeilla ei kannata lähteä loskaan lompsimaan. Voisin kuvitella Tonin ilmeen, kun tamppaan hangesta kotia nyrkin kokoset lumipallerot lahkeissa kastellen koko kämpän tullessani :D Lisäksi toinen käyttöönottoa taaksepäin pukannut seikka on märkä maa. Kosteudesta raskaat lahkeet lähtee valumaan lantiolta mikä meinaa jatkuvaa nostelu/ nykimis operaatiota.. 

Näistä piskuisista sään aiheuttamista haasteista huolimatta oon hiton tyytyväinen, että näitä viimein pystyy pitämään! Housuja sai lyhentää melkeen viitisen senttiä jotta tennareihin yhdistäminen onnistuu. Onneksi oon nykyään (suhteellisen) kätevä emäntä ja sain hurautettua lahkeet kuosiin omin kätösin!

Mitä lukijaraati sanoo? Allekirjoittanut ainaki tykkää hirmuisesti <3

SEURAA BLOGIA: FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGILISTA / BLOGLOVIN

8 kommenttia:

  1. voi Milla mie rakastan noita pöksyjä!! näyttää sulla tosi hyvältä<3 mie oon nuita kyseisiä pöksyjä välillä pitäny lumenmäärästä huolimatta.. kotia tullessa on tosiaa näyttäny aika mielenkiintoselta, kun lahkeet ollu iha jäiset ja koppurat :DDD pitäis vissiin kiikuttaa housut äitylin tykö ja jos äääiti tai jopa minä itse housuja lyhentäisin, koska on ne oikeesti aika pitkät:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niii mieki!! <3 Kiitokset :) Hahaha, voi eiiiii voin kuvitella miten ne jähmettyy pakkasella apua! Kantsiiii, koska nää on tosi makeet tälleen mataliin kenkiin yhdistettynä kun ei tarvi astuu lahkeen päälle koko aikaa.

      Poista
  2. Eheheh mulla lyhennetään kaikkia housuja yleensä se 15 cm vähintään ;D Mutta nuo on kyllä ehkä mukavimmat pökät ever!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, mutta ku sie oot niin pien :D <3 No todellaki on!!

      Poista
  3. Oikein mainiot, näyttää mahtavilta sun yllä! Haha omalla kohalla saa välillä kirota sitä kuinka tuollaiset housut ovat liian lyhyet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oon niiin kiintyny näihin pökiin kans! <3 Niinkööö, mutta pituus on kyllä "ongelmista" ihanin ;) T. kade

      Poista
  4. Apua mähän rupeen jo tykätä tollasista housuista :-DD varsinkin tollaset harmaat vähän rennommat on kivat mutta leveelahkeisia farkkuja en ikinä vetäis jalkaan!

    - P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää tämmöset housut on oikeesti makeita!! Ja niiin mukavia päällä :) Mie lämpeen kans enemmän näille trikoisille versioille.. Ainakin toistaiseksi! Mun kohalla pätee never say neveeerr mitä vaatteisiin tulee :D

      Poista