tiistai 3. maaliskuuta 2015

DIY-SIDE SPLIT SWEATER

It's DIY-TIME everybody!!!

Tätä ollaan toivottu ja odotettu, niin minun kun teidän puolelta jo jonkin aikaa. Työ ja koulukiireet on yksinkertaisesti vieny kaiken aikani puuhailla leikkiä luovaa projektieni parissa. Mutta nyt, tekosyyt sivuun ja hihat heilumaan! Mulla on tämän ohjeen lisäksi kolme muuta tuunaus/ diy-idistä korvan takana toteuttamista vailla. Mutta lähdetääs liikkeelle melko yksinkertasella tuunauksella..

Saanen esitellä teille seuraavan projektini: The side split sweater!

Sivuhalkiolla varustetut puserot ja neuleet on himotuttanu mua jo pitkään! Täydellisen yksilön etsiminen on vienyt aikaa, joten päätin ottaa ohjat omaat kätöseen - arskartelin ittelleni omantekoisen halkiopuseron.

Kuvat/ Weheartit

Let's begin..


1. Bongasin neuleen parilla eurolla kirppikseltä. Etin pitkään tarpeeksi edullista, visioon sopivaa puseroa jolla tätä tuunausta uskaltaa kokeilla!


2. Ala ratkomaan paitaa sivusauman kohdalta. Leikkaa ihan sauman vierestä niin halkiosta tulee mahdollisimman siisti ja suora. Jatka halkiota niin pitkälle kun mieli tekee.


3. Ompele halkion reunat kauttaaltaan sik-sakilla niin neule ei lähde purkautumaan. Sitten käännä reunaa puolisen senttiä nurjalle puolelle ja ompele käänteen päältä toistamiseen siksakilla. Mikäli teet puseron collegesta ei reunoja tarvi ommella ollenkaan.


4. Valmiita ollaan!! Lopputuloksen tulis näyttää kutakuinkin tältä :)


Mega-super-hyper helppo diy!!!

Kuka aikoo testata?


SEURAA BLOGIA: FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGILISTA / BLOGLOVIN

23 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Itselläni on jo täydellinen halkioneule Zarasta, mutta haaveilisin todella pitkästä valkoisesta. Enää pitäisi hyvä neule siihen löytää niin pääsisi itsekin tuunailemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se sun Zaran versio on aivan ihana!! <3 Noniii ei muutaku kirppiksiä kyttäileen ;) Kyllä kappiin kaks halkiollista paitaa mahtuu!

      Poista
  2. Hieno! Vaatteiden tuunailu on ihan parasta. Tosi pienellä voi saada ihan uuden ilmeen koko vaatteeseen. Kirppiksillä käydessäni aina kattelen vaatteita myös sillä silmällä, et saisko niistä muokkaamalla jotain vielä hauskempaa aikaisekeks :)
    Tosi kivan näkönen tuli tosta sun paidasta. Aloin heti miettiä, et voisko tätä kokeilla johonkin omaan paitaan.

    http://valkoinenlootus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii on! Se on huippu tapa saada vanhat vaatteet uudelleen/ aktiivisemmin käyttöön :) Kannatan!! Kokeile ihmeessä, ja jos et omista valmiiksi jotain tuunattavaa, vaatetta nii bongailet kirppikseltä jonku potentiaalisen tätä varten!

      Poista
  3. Wow ihana! Taidan kyllä kokeilla :D!

    VastaaPoista
  4. Kai se olis aika kaivaa esiin se ompelukone vaatehuoneesta pölyttymästä :D

    VastaaPoista
  5. Oih, näyttää ihanalta! Täytyy pitää mielessä... ;) Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvan taakse vaan ;) Oottamaan että inspiraatio iskee.. Oleppas hyvä!

      Poista
  6. Kiva idea ja kiva lopputulos! Tää ehkä olis helppo jos vaikka omistaisi ompelukoneen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitti! :) Tää onnistuu kyllä tosiaan ilmankin jos teet collegepuseroon, nii ei tarvi saumuroida reunoja!

      Poista
  7. Ihana!! <3 Tätä on kyllä kokeiltava jos vaan sopiva pusero tai neule löytyy! :D

    VastaaPoista
  8. Erittäin hyvä, selkeä ja kauniilla kuvilla varustettu ohje! KIITOS<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, jes! Huippua kuulla että oli helppolukuinen :) OLE HYVÄ <3

      Poista
  9. Loooking good! Meinaakko, että college vaan leikataan vai ettei tarvi kahdesti ommella? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you!! Minusta tuntuu että collegea ei tarvi ommella, koska se matsku ei lähe purkautuun niinku neule :) Totta kai voi huolitella reunaa koneella jos haluaa! Vinkkaisin leikkaaman halkiota hieman leveämmäksi, siten että leikkaa semmosen kaposen "pizzapalasen" mallisen palasen pois molemmilta puolilta. U know? :D

      Poista
  10. Onpa kivan näköinen lopputulos! Tätä tuunausta voisi hyvin itsekin kokeilla mikäli kaappeja siivotessa löytyy joku päivitystä kaipaava pusero. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooos :) Oon kyllä kans tyytyväinen! Kantsiii ehottomasti kokeilla koska tälleen saa jonku vanhan, jo unohdetun paidan taas käyttöön. Toivottavasti löytyyy!

      Poista
  11. Hei vitsit kuinka kiva piristys tollaset sivuhalkiot on ihan perus paitaan! Paita saa heti uutta ulottuvuutta, super kiva :3

    VastaaPoista