sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

DIY: OMAT YRTIT

Ihanaa sunnuntaita kaikille!! Tänään on vuorossa viherpeukalointia aurinkoisen kevätpäivän kunniaksi. Nyt on täydellinen aika laittaa yrtit purkkeihinsa kasvamaan!

Näihin aikoihin viime vuonna sain ekaa kertaa idean omien yrttien kasvattamisesta. Idis tuli samoihin aikoihin kun kiinnostus kokkausta kohtaan kasvoi. Sain isältä synttärilahjaksi oman mini-kasvihuoneen taimia varten. Tänä vuonna teen saman uudelleen! :) 


Tänä vuonna meidän kasvihuoneessa kasvaa:
Lehtipersiljaa
Basilikaa
Tilliä ja 
Timjamia.

Huomaa että yrttien itämisajat ja kylvösyvyys vaihtelee. Aika on yleensä jotain 15-30 päivän välillä, eli tuloksia on nähtävissä suhteellisen nopeaa. Joitain taimia ei tarvi peittää mulla ollenkaan. Ohjeet löytyy aina pusseista joissa siemenet ostetaan!


Yrttien kasvatus on helppoa hommaa, kunhan vaan muistaa kastella kennoja ahkerasti! Hetken harkitsin kukkien kasvatusta, mutta se on vähä liian hc-hommaa jopa mulle. Mun mummo on kovis ja kasvattaa kaikki omat pihakukkasensa vuosi toisensa perään siemenstä saakka. Go mummo! Nyt kun aurinkokin pilkottaa pilvien takaa, voi kavihuoneen kiikuttaa huoletta parvekkeelle päiväsaikaan happihyppelylle. Itte kasvatettu luomu yrttipuska on muuten täydellinen idealahja kelle vaan. En malta oottaa että pääsen kokkaan näillä!

Update: Vihreää näkyvissä!! :D Kylvin siemenet viikko sitten sunnuntaina, ja kaikki muut paitsi persilja on kasvattanu pienoiset versot mullan pinnalle.

Meinaako joku muu kasvattaa yrttinsä itse?

SEURAA BLOGIA: FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGILISTA / BLOGLOVIN


LACK OF COLOUR vuoden blogitulokas? Äänestä täällä!

11 kommenttia:

  1. Mulla kans ollu parisen vuotta joka kesänä jotain kasvamassa. Yleensä basilikaa ja minttua. Viime vuonna laajensin ja kasvatin paprikaa ja kirsikkatomaattia taimista. Kyllä oli muuten hyviä!! :) Nyt täytyy kyllä seuraavilla vapailla alkaa laittaa parveketta kesäkuntoon (nimimerkillä joulun minikuusi vielä hengaa partsilla :D)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsit, MINTTU!! Mie unohdin :D Mulla on ehkä pakko käydä ostaan vielä sitä. Ihana kuulla että oot saanu noi onnistumaan :) Hahha, meillä on kans parveke semmosessa kunnossa että.. Se ois mun seuraava iso projekti.

      Poista
  2. Mulla rehottaa ne herneenversot tossa ikkunalla! Ne kasvaa varmaan sentin päivässä :)

    VastaaPoista
  3. Viherpeukalointi on ihanaa puuhaa ja vielä jos se tuottaa tulosta niin tulee tosi hyvä fiilis! Mun tarkoitus olisi kylvää tuohon meidän terasille vaikka ja mitä. En malttaisi millään odottaa, mutta pussin kyljissä lukee että kylvö toukokussa avomaalle. Onneksi kohta on se toukokuu! :D Olen miettinyt talveksi tuollaista pikkuista kasvihuonetta. Siinä kasvaisi varmaan kaikki kätevästi kasvivalon alla :) Onko sulla siitä kokemusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niii onnn, siinä tulee niin semmonen onnistumisen fiilis! :) Ja mullan kanssa touhuaminen on niin rentouttavaa.. Ymmärrän niin hyvin miksi mummelit rakastaa puutarhan hoitoa :D Oii, ihanalta kuulostaa! Kohta se toukokuu koitttaa! Kasvivaloista ei oo kokemusta, oon kavattanu näitä ainoastaan näin kevät aikaan kun valoa on luonnostaan riittävästi.

      Poista
  4. Mäkin haaveilen omista yrteistä! Mut onks ne sulla sisällä vai parvekkeella vai missä kasvamassa? Musta tuntuu et jos mul olis ne tässä sisällä niin kissa olis varmaan aika kovasti kiinni niissä. Meijän kukillekkin käy välillä vähän huonosti kun on turhan utelias toi kisu välillä. :D Voisko olla kuitenkaan siistimpää kun maustaa omaa ruokaa itsekasvattamilla yrteillä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ne sisällä ja ulkona vähä miten sää sallii! Meillä on lasitettu parveke joka on normia lämpimämpi. Jos arska paistaa vien ne ulos ja yöksi otan aina sisään! Nimenomaaan, tieto siitä että ne on itte kasvatettu tuo niin paljon arvoa :) Hommaat kato tommosen kannellisen huoneen niinku mulla nii pysyy kisu loitolla ;)

      Poista
  5. Jes! Muutan parin viikon päästä,jossa mulla oma piha ;). Oon niin tohkeissani mitä kaikkea haluan pihamaalle. Kiitti vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa :) Siellä onki sitten tilaa puuhailla ja laittaa!

      Poista
    2. Joo. Odotan ihan mielettömästi muuttoa ;)

      Poista